Petri Jaarto on aloittanut Rakennustiedossa tuotepäällikkönä

Petri Jaarto toimii Rakennustiedossa tuotepäällikkönä RTS-ympäristöluokituksen ja EPD-järjestelmän asiantuntijana sekä hoitaa niihin liittyvää asiakastoimintaa. Jaarto myös vastaa näiden tuotteiden laadusta ja kehittää järjestelmiä yhdessä alan kumppaneiden kanssa.

”Minusta on hienoa, että kotimainen KIRA-ala yhdessä Rakennustietosäätiön kanssa on kehittänyt vapaaehtoisuuteen perustuvan RTS-luokituksen osoittaakseen kestävän ja laadukkaan rakennetun ympäristön osaamista. On mukava liittyä Rakennustiedon ammattilaisten joukkoon edistämään rakennusalan ja -teollisuuden työtä, jotta nyt rakennettavat tai korjattavat rakennukset palvelevat käyttäjiä vähintään seuraavat 50 vuotta” toteaa itsekin vuonna 1970 valmistuneessa talossa asuva Jaarto.

Rakennusten kestävyys ja ympäristöystävällisyys ovat monien tekijöiden summa. Suomessa on hyvät perinteet yhteistyöhön ja yhteiseen hiileen puhaltamiseen. Tälle perustalle on Jaarton mukaan hyvä rakentaa suomalaista hyvinvointia, jossa rakennetulla ympäristöllä on merkittävä rooli.

Jaarto on aikaisemmin toiminut kiinteistön hallinnan tehtävissä. Jaartolla on monipuolinen kokemus myös rakentamiseen liittyvien prosessien kehittämisestä, energiatehokkuuden ja rakennusterveyden edistämisestä ja kouluttamisesta.

Petri Jaarto aloitti tehtävässään 1.7.2021.